Kesällä kerran - Anna Eriksson

Mä luin Einoa kesällä kerran

Kun sun hahmosi vedessä näin

Unen rannalla päivässä herran

Kuulin äänesi mereltä päin

Tuuli kääntyi viileäksi

Nosti aallot kallioon

Jotain tiesin päättyväksi

Luisin epätoivoon

Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot

En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

On linnut luomensa sulkeneet

Rannoillaan virva tuhkaksi hiipunee

Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet

Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet

Taivas viskoo jo talven lunta

Onnen haudalle kukan mä vien

En oo nähnyt mä kesästä unta

Hanki sulki sen suvisen tien

Aika kelloissa kun siirtyy

Lumen alta paljastuu

Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun

Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot

Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa

Koskaan en enää mä saa… koskettaa

Ik las Eino een keer in de zomer

Toen de zon in je karakter in het water zag ik

Slapen op het strand op de dag des Heren

Ik hoorde je stem uit de zee

De wind werd koel

De golven in de rots getild

Iets waarvan ik wist dat er een einde aan zou komen

Ik lees in wanhoop

Op dat moment wist ik: je bent hier weg

Ik zal je huid nooit meer aanraken

De vogels hebben hun ogen gesloten

Aan zijn kusten vergaat Virva tot as

Aanrakingen, de draden van verlangen zijn verschroeid

Schepen vertrekken vanaf hun kusten

De lucht regent al in de winter

Ik breng bloemen naar het graf

Ik heb niet over de zomer gedroomd

Sluit je af op die zomerweg

Tijd op de klokken terwijl het beweegt

Het is blootgesteld onder de sneeuw

Nimes in goud is getekend op een steen gesneden

De vlam in mijn lantaarn gaat aan, ik weet dat je hier bent

Ergens anders kan ik de zon op je huid krijgen

Ik zal nooit meer aanraken