Nummela - Anssi Kela

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin

Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin

Koulussa kavereiden kesken me tytöt jaettiin

Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin

Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan

Kuunnellessain tunsin poltteen — mun piti päästä soittamaan

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin

Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin

Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen

Mutta jotenkin se selvis — elämä alkoi uudelleen

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan

Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: «Please, eikö mentäis naimisiin?»

Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa

Minä nukun päivät ja valvon yöt — nää biisit pitää kirjoittaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mä taidan kuulua tänne…

Mun täytyy kävellä näin

Mun täytyy kävellä näin

Kun jotain herää sisälläin

Deze straten van de stad, villa's en tuinen

Ik laat de hond uit en de beste jaren komen in me op

Van die sloot hebben we toen de centen geschraapt

Na het wedden waar opnieuw waanzin werd gewogen

Op school, onder de vrienden, waren wij meisjes verdeeld

Ze schreeuwden bij pauzes terwijl ze werden achtervolgd

En toen de faija-band belde, nam ik iedereen mee om te kijken

Terwijl ik luisterde, voelde ik me verbrand - ik moest spelen

Ik moet zo lopen

Ik moet zo lopen

Als er iets van binnen wakker wordt

Ik was twaalf toen we naar het platteland verhuisden

En slechts een jaar ouder keek ik toe hoe Faiya werd begraven

Muts bleef achter met vier kinderen, een nieuw huis met schulden

Maar op de een of andere manier overleefde het - het leven begon opnieuw

We werden toen met vrienden in dit park gevangen genomen

Onze brommers liepen er tweehonderd, de relingen van die brug waren gelopen

En we wisten hoe we de straatverlichting in het hele dorp uit moesten doen

Ik begon liedjes te schrijven, ze gingen over de dood

Ik moet zo lopen

Ik moet zo lopen

Als er iets van binnen wakker wordt

Ik vond de vrouw van mijn leven en we zijn samen verhuisd

Ik was tweerichtingsverkeer toen ik zei: "Alsjeblieft, zou ik niet trouwen?"

Nu hebben we een vrijstaand huis, een vrouw voor het werk om les te geven

Ik slaap de dagen en ik kijk naar de nachten - dit zijn de liedjes die geschreven moeten worden

Met de hond soms laat op de bergkam klimmen we

En vanaf daar kijken we hoe Nummela slaapt

En ik huiver dat alles goed lijkt te zijn

Ik denk dat ik hier thuishoor...

Ik moet zo lopen

Ik moet zo lopen

Als er iets van binnen wakker wordt