Lihan Syvyyksiin - Cmx

Pelko tanssii hymyn laidalla

iho luiden kaunistuksena

valkeassa pinnassasi suonet kuohuu, salamoi

valo pyhin sotajoukoin

hiipii ihmeen ääriviivaa

avaruuden kalvon alla kirkonkello huminoi

toinen tahtoo jatkuvuutta

toinen hetken kestävän

toinen ottaa vaatteet pois ja toinen riisuutuu

toinen kasvaa hellyydestä

toinen käärmevyyhden alla

hiillos kytee kumpaisenkin häpyluiden holvissa

Tässäkuoro laulaa ajasta

kun pyhäämaata vallattiin

tässäkuoro laulaa:

Ei se ennen ollut näin

oltiin vain ihmisiä

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina

syvyyksiin, ankeuteen

Hiki hioo kasvoluita

hampaat välkyy, huuto raikaa

vettyneilläohimoilla kaaret sädekehien

minätunnen pienuuteni

kannustavan julmuuteen

kannattelemana taakan rajattoman armottomuuden

Tässäkuoro laulaa ajasta

kun pyhäämaata hävittiin

tässäkuoro laulaa

ajasta

Pian loppu julma

kuten täälläsopii olettaa

nousee, voittaa jumaluuden, jota kokeiltiin

joka tahtoo rakkautta

mieli täynnäpelkkäävihaa

herääludelavitsalta

nyrkki kauhoo kylmäälihaa

Ei se ennen ollut näin

oltiin vain ihmisiä

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältähaudattuina

syvyyksiin, ankeuteen

Angst danst op de rand van een glimlach

huid als decoratie voor botten

op je witte grond borrelen de aderen, bliksem

licht in het heilige leger

kruipt in de contouren van het wonder

onder het membraan van de ruimte zoemde de kerkklok

de ander wil continuïteit

nog een blijvend moment

de een trekt de kleren uit en de ander trekt zich uit

de ander groeit uit genegenheid

een ander onder de spiraal van slangen

de sintels worden gerookt in de gewelven van beide schaambeenderen

Hier zingt het koor over de tijd

toen het heilige land werd veroverd

hier zingt het koor:

Zo was het vroeger niet

er waren alleen mensen

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven

tot diepten, tot verdorvenheid

Zweet maalt gezichtsbeenderen

tanden flikkeren, fris huilen

met gebogen lusten bogen van stralen

Ik voel mijn kleinheid

aanmoediging van wreedheid

ondersteund door de last van onbeperkte meedogenloosheid

Hier zingt het koor over de tijd

toen het heilige land werd verwoest

hier zingt het koor

tijd

Binnenkort is het einde wreed

zoals hier te verwachten is

stijgt, overwint de goddelijkheid die werd beproefd

wie wil er liefde?

de geest is vol woede

wakker worden

de vuist maakt het koude vlees bang

Zo was het vroeger niet

er waren alleen mensen

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven in dagelijkse ellende

levend begraven

tot diepten, tot verdorvenheid